Mbeya - Katavi
Kello soi 05.30, jotta ehtisimme aamiaiselle, jonka pitäisi alkaa klo 06. Pakkasimme rinkat valmiiksi ja tasan klo 06 olimme ravintolan edessä. Sisällä oli aivan pimeää. Joku hotellin huoltomies tuli paikalle ja meni koputtamaan erästä ovea. Ovesta ilmestyi nainen aivan unenpöpperössä ja meni keittiöön sytyttämään tulia ja laittamaan aamiaista alulle. Aamiaiseksi saimme kupit kahvia ja paahtoleivät, koska emme voineet jäädä odottamaan aamiaisen valmistumista. Meidät tultiin noutamaan klo 06.30 ja olimme jo muutaman minuutin myöhässä.
Meitä jo odotettiinkin ja avauduimme ensi töiksemme Patrickille näistä "ongelmistamme". Ihmettelimme kun niitä ei kauheasti noteerattu, mutta syy selvisi. Meille ilmoitettiin käsillä olevasta suuremmasta ongelmasta. Kokkimme Ludi on kadonnut! Emme ensin meinanneet uskoa, mutta ei miestä autossakaan näkynyt, joten totta tämä asia oli.
Kokkimme Ludi ja Thomas nukkuivat samassa hotellissa. He olivat menneet illalla syömään ja katsomaan telkkarista jalkapalloa. Thomas oli lähtenyt nukkumaan ja kehottanut Ludia lähtemään myös, johon hän ei ollut suostunut vaan ilmoittanut katsovansa vielä futista. Thomas heräsi aamulla huoneestaan yksin, Ludi ei ollut tullut. Hän ei vastannut myöskään puhelimeensa. Ei auttanut muu kuin lähteä takaisin miesten majapaikan lähelle. Kyselimme oliko Ludi jäänyt juhlimaan vai onko hänelle sattunut jotain, mutta mistäpä Thomas ja Patrick olisivat sitä tienneet.
Juuri kun olimme päässeet majapaikan luokse Thomasin puhelin soi. Siellä soitteli Ludi ja oli kuulemma juuri tulossa. Herra oli ottanut hotellista oman huoneen, nauttinut paljon virvokkeita ja ilmeisesti juhlinut pitkään. Thomas ja Patrick antoivat Ludin kuulla kunniansa. Sanaakaan emme ymmärtäneet swahilin kielisestä keskustelusta, mutta äänenpainot eivät olleet kovin ystävällisiä. Ludin silmät olivat aivan punaiset, naama kohtuullisen turvoksissa ja ääni kovin karhea. Kun sanallinen höykytys loppui, Ludi nukahti välittömästi. Lähdimme matkaan kohti Katavia 40 minuuttia myöhässä, mikä ei ollut ollenkaan hyvä asia. Kataviin on matkaa 550 km.
Matkasimme ensin kohti Tundumaa, joka on Tansanian ja Sambian rajalla. Mbeyasta Tundumaan johtava tie oli vielä hyvää päällystettyä tietä. Kaupunkia lähestyttäessa liikenne vilkastui ja itse kaupunkikin oli todella vilkas.
Patrick ja me jäimme tankkaamaan ja muut lähtivät ruokaostoksille. Ruokaostoksiin piti mennä kuulemma 5 minuuttia, mutta tämä oli tietenkin aivan liian optimistinen arvio. Patrick lähti vielä ostamaan Konyagia ja me ihmetelimme paikallista rengasfirmaa. Auton rengas irroitettiin vanteelta käsin. Aika raskaan näköistä työtä!
Kun Patrick palasi ostoksineen niin Thomas ja Ludi eivät olleet vielä palanneet. Aikaa oli kulunut 40 minuuttia. Puhelun jälkeen ilmeni, että he olivat kilometrin päässä kukkulalla. Ajoimme ylös, mutta miehiä ei näkynyt. Olimme ajaneet ohi. Lähdimme takaisin alaspäin ja ny Ludi oli huitomassa tien vieressä ja Thomas oli viimeisillä ostoksilla. Näissä pienemmissä kaupungeissa ei supermarketeja ole. Löytyy pieniä kojuja, joissa myydään milloin mitäkin. Jatkoimme matkaa kohti Katavia ja nyt se riemu alkoi, nimittäin erittäin huono hiekkatie. Hommaa pahensi vielä se, että viereen tehtiin uutta isoa tietä ja pikkutie poukkoili välillä rakennettavana olevan tien yli ja matkalla oli myös paljon kiertoteitä.
Uusi tie näytti osittain melko valmiilta, mutta tiellä oli esim. keskeneräinen silta ja pudotusta ennen sitä olisi ollut useita metrejä. Lisäksi uudella tiellä oli yli metrin leveitä ja syvyisiä kaivantoja, mutta tietystä syystä tämän aiheen käsittely jääköön tähän.
Lounaan söimme lounaslaatikoista hieman Sumbawangan jälkeen. Sumbawanga on viimeinen isompi kaupunki ennen Katavin luonnonpuistoa. Päätimme ajaa Katavin luonnonpuistoon pienenpää tietä, joka johtaa Ikuun alueelle, jossa leiripaikkamme sijaitsee. Yleensä puistoon kaiketi mennään Sitaliken pääportin kautta. Valitsemamme reitti kuitenkin säästää aikaa, joka on jälleen kerran vähissä.
Kun pääsimme sisään puistoon, oli jo melko hämärää. Asiaa ei auttanut sekään, että kukaan ei tiennyt missä Ikuun vartioasema on. Pienkoneiden lentokenttä löytyi ja sinne johtavalta tieltä löytyi myös kyltti uudelle Ikuu ranger postille. Saimme sieltä puistonvartijan mukaamme, joka lähti näyttämään meille tietä Ikuun vanhalle ranger postille, jonka lähellä erityisleirintäalueemme sijaitsee. Nyt oli jo aivan pilkkopimeää.
Puistonvartija näytti meille tarkoitetun erityisleirintäalueen. Paikka oli joen tasossa ja joen puolella kasvoi puolitoistametristä heinää. Toisella puolella oli pensasryteikkö. Ei vaikuttanut kovin turvalliselta paikalta varsinkaan näin yön pimeydessä kun virtahepojen äänet vielä toivat oman sävynsä tunnelmaan. Keskustelimme paikasta Thomasin, Patrickin ja puistonvartijan kanssa ja lopputuloksena oli se, että leiriydymme ainakin ensimmäisen yön vanhan Ikuu ranger postin pihalla. Kun käänsimme auton keulan kohti yöpaikkaamme, sen valoissa 2 metrin päässä seisoi virtahepo laiduntamassa. No heinää ainakin riitti! Olimme tyytyväisiä päätöksestämme siirtyä pois joen rannalta.
Sitten alkoikin hauskin osuus, nimittäin auton purkaminen ja leirin pystytys. Valoina käytössä oli auton valot, pari ledilyhtyä ja otsalamput. Kun kamat saadaa purettua, saadaan kaasuvalo myös päälle. Kaikki purkivat ja kantoivat. Saimme apuumme myös kaksi riistanvartijaa. Pystyyn laitettiin vain meidän teltta ja messiteltta, jossa miehet nukkuvat tämän yön. Pystytysvaiheessa meistä oli apua lähinnä valonnäyttäjinä, mutta sekin on tärkeä homma. Teltat saatiin pystyyn ja sovimme Ludin kanssa, että syödään jotain yksinkertaista. Illalliseksi salaattia ja spagetti bolognesea. Ruoka maistui kaikille, koska kello oli jo 21.30 ja sapuskan jälkeen menimme heti nukkumaan. Yöuniamme siivitti virtahepojen ääntely.
PS. Vessa tulee olemaan meille ongelma. Puskassa ei oikein sopisi käydä vaan pitäisi käyttää ranger postin vessaa. Se on tietenkin mallia kyykkyposliini. Illalla kun vessalle tuli tarvetta siellä oli todella iso hämähäkki. Maria ryntäsi saman tien ulos vessasta ja Thomas ja Ranger ihmettelivät hieman käytöstä. He kävivät tarkastamassa tilanteen ja tämä hämähäkki ei kuulemma pure, eikä ole vaarallinen. Se meni piiloon seinässä olevaan sementtihalkeamaan ja uskalsimme käydä nopeasti vessassa. Jos yöllä tulee tarve, menemme pusikkoon.
Kuvia vielä tältä päivältä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti