Blogiin tulossa Tansanian reissujen matkapäiväkirjat ja myös mahdollisesti muidenkin reissujen kuvauksia.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

17.01.2010 Arusha - Lake Manyara



17.01.2010 Arusha - Lake Manyara

Yön nukuimme kuin tukit ja herätys oli 07. Aamiainen oli ihan ok, ja sen jälkeen lähdimme huoneeseen järjestämään vielä rinkkamme. Luulimme, että Olli tulisi samaan aikaan kuin oppaamme, eli klo 09. Noin 8.40 kuulimme puhelimen soivan jossain, mutta emme ymmärtäneet sen kuuluvan meidän huoneesta. Noin 5 minuuttia myöhemmin kuului taas tuo outo ääni ja kas Ollihan se siellä soitteli. Lähdimme tavaroiden kanssa pihalle ja löysimmekin miehen hotellin parkkialueelta. Kiittelimme Ollia matkan suunnittelemisesta kovasti ja saimme vielä safarillemme viime hetken vinkit sekä kirjaan omistuskirjoituksen. Ollin kanssa juttelimme hetkisen ja sitten oppaamme saapui myös paikalla ja nyt tapasimme myös kokkimme Omarin ja apumiehemme Thomasin. Olli kehui kokkia ja Thomasissa meillä vasta apumies onkin. Kaikki leirikamat ovat nimittäin hänen ja hänellä on erittäin pitkä kokemus erilaisista safareista. Saattaa olla, että tapaamme Ollin vielä Ngorongoron kraatterilla. Täytyy myöntää, että nyt tuli matkan suhteen turvallinen olo kun Thomas ja Olli ovat tunteneet pitkään.

Nyt näimme ensimmäisen kerran auton täyteen pakattuna. 


Tavaraa oli auto täynnä ja katolla oli myös iso pakaasi. Tästä lähdimme Arushan keskustaan vaihtamaan rahaa + ostamaan vettä. Jo aivan täyteen pakattuun autoon tuli lisää 3 laatikkoa vettä eli 36 kpl 1,5 litran pulloa. Kokkikin teki viime hankinnat, joihin kuului ainakin vispilä. Marian reppu matkasi kananmunakennon päällä ja kokki oli aikamoinen akrobaatti, että pääsi kipuamaan takapenkille. Tässä kohtaa oppaamme muisti, että lounasboxit olivat unohtuneet hotellille, joten ajoimme takaisin hakemaan niitä. Vaihdoimme rahaa 500 USD ja täytyy todeta, että se on ihan hitonmoinen kasa Tansanian shillinkejä.

Nyt pääsimme kohti seuraavaa majoituspaikkaa, Lake Manyara wildlife lodgea, joka sijaitsee Itä-Afrikan hautavajoaman yläreunalla ja sieltä on näkymät suoraan Lake Manyaran puistoon.


Matkalla pysähdyimme kohtuullisen vaatimattoman näköiseen majoitustilaan ja Maria jo ajatteli, että oppaamme on säästänyt majoituskustannuksissa, mutta kyseessä olikin safarihenkilökunnan majoituspaikka. Siellä auto purettiin kaikesta ylimääräisestä tavarasta ja lähdimme kohti puistoa. Olimme ensimmäistä kertaa Lake Manyaran puistossa ja pidimme siitä. Vain kissaeläimet jäivät näkemättä. 



Täällä näimme myös kirjoantiloopin, jota emme viime reissulla nähneet. 



Puisto oli maisemiltaan erittäin vaihteleva. Tiheästä metsästä näkymä vaihtuu hetkessä avoimiin tasankoihin. 




Lounaan söimme picnic paikalla ja se oli tyypillinen hotellin lunchbox = vaalea leipä, joku kakku, keitetty kananmuna, pillimehu, omena, banaani ja paistettu kanankoipi. Olimme ostaneet punaisia banaaneja Mto wa Mbu:n kylästä ja maistoimme niitä. Kaikkea ruokaa emme jaksaneet syödä, mutta kasasimme kaiken syömättömän käyttökelpoisen sapuskan yhteen laatikkoon ja ne annetaan myöhemmin jollekin ruokaa tarvitsevalle. Jos kylmäketju on kynnyskysymys, niin silloin näiden lounaslaatikoiden kanssa saattaisi tulla ongelmia. Boxit kulkevat autossa mukana eikä meillä mitään kylmälaukkua ole mukana.

Noin 4 tunnin puistoajelun jälkeen lähdimme pois, koska puistot sulkeutuvat yleensä klo 18.00. Lodgessa kävimme illallisella, nautimme parit Serengeti oluet ja kohta varmaan nukkumaan. Lodge on hieno, mutta (onneksi) ihmisiä on todella vähän. Erikoisia tapauksia silti riittää. Jostain toisesta pohjoismaasta kotoisin oleva ukko oli melkoisessa humalassa ja viihdytti muita ruokailijoita laulamalla drunken seilor kappaletta.

16.01.2010 Helsinki - Arusha

16.01.2010 Helsinki - Arusha

Koiramme oli viety edellisenä päivänä jo hoitolan hellään huomaan ja saimme työpäivän jälkeen keskittyä vain pakkaamiseen. Lähtö on aikaisin aamulla ja saimmekin kaiken valmiiksi yhdeksän aikaan illalla. Mikko simahti unten maille jo puoliltaöin, mutta itse en uskaltanut nukkua.

Kello 03.40 taksi nouti meidät lentokentälle ja sieltä lentomme Amsterdamin Schipholiin lähti kuuden jälkeen. Saimme koneessa hieman nukuttua ja vaihtokentällä jäi aikaa jopa ostoksiin ja yhteen olueen. Lento Kilimanjaron kentälle lähti nimittäin tunnin myöhässä. Lento sujui hyvin ja konekin oli uusi. Useinhan KLM-yhtiötä parjataan, mutta meillä ei ole ollut siitä mitään pahaa sanottavaa.

Tansania päässä jonotimme jonkin aikaa viisumeita. Lämpöä oli riittävästi noin 26 °C vaikka oli jo myöhäinen ilta. Rinkat saapuivat hyvin perille ja sitten lähdimme etsimään opastamme. Hän löytyikin kentän ulkopuolelta isosta opasmassasta ja lähdimme ajamaan kohti Arushaa. Ajomatka Arushaan kesti noin tunnin ja majoitumme Impala hotellissa. Safarille tulee mukaan meidän lisäksi oppaamme, kokki ja apumies.

Impala hotelli oli ihan ok. Laitoimme tekstiviestit suomeen, kävimme nauttimassa pari paikallista Kilimanjaro-olutta ja sitten olikin aika mennä nukkumaan. Oppaamme kertoi, että Olli on tulossa meitä aamulla tapaamaan.