Selous game reserve, Lake Tagalala campsite
Herätys 06.30. Vaikka se oli myöhäinen niin Maria oli ihan poikki edellisen yön takia. Aamulla kun vaihtelimme hyvän huomenen toivotukset Thomasin ja Ludin kanssa, kuulimme leijonien olleen leirissämme. Siltä se karjunta kyllä vaikuttikin, paitsi Mikon mielestä :-) Thomas, Patrick ja Ludi olivat nähneet leijonat, kaksi nuorta urosta. Ne olivat nuuskineet roskia, karjuneet ja siirtyneet pikkuhiljaa pois leiristä Tagalala järven suuntaan. Totesimme Thomasille, että hyvä kun meillä on mukana aseistettu riistanvartija. No ei hänestä kyllä mitään hyötyä ollut nimittäin hän ei ollut kuullut mitään!!!
Ludi oli kysynyt aamulla riistanvartijalta miten hänen yö oli sujunut ja oliko hän kuullut mitään erikoista. Ei kuulemma ollut vaan nukkunut hyvin koko yön. Hieno homma! Aseistettu vartijamme nukkuu kun leijonat pyörivät leirissä karjuen muutaman metrin päässä hänen teltastaan. Selitys tähän on varmaankin se, että riistanvartija kuuntelee musiikkia kuulokkeet päässä aina öisin. Tuli kyllä mieleen, että mistäköhän tässä oikein riistanvartijalle maksamme.
Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Stieglerin rotkoa. Reitti kulki kiertäen Tagalala järveä ja sen toisella puolella näimme leijonapariskunnan. Kun pääsimme paikalle, oli jo täysi toiminta käynnissä. Itse akti kesti alle 30 sekuntia. Molemmat ottivat nokoset ja noin 15 minuutin kuluttua sama toistui.
Jatkoimme matkaa kohti rotkoa ja kävimme matkalla eräällä kukkulalla, jonne oli haudattu Lizzy Theobald, luonnonsuojelija. Kukkulalta oli myös komeat näköalat Rufiji-joelle.
Ajo rotkolle oli melko tuskallinen kokemus. Tsetsekärpäsiä oli laumoittain ja ajelu meni pelkästään niiden tappamiseksi. Taukoja ei voinut pitää, koska pysähtyminen oli mahdotonta. Noin 2 tunnin ajon jälkeen näkyi edessämme lentokenttä ja avarammat maisemat, joka tietää sitä, että nuo viheliäiset kärpäset eivät viihdy siellä. Vaihdoimme Mikon kanssa äkkiä lenkkarit jalkaan, mutta puremia oli tullut jo useita. Kyytabletit ovat tulleet tällä reissulla enemmän kuin tarpeeseen.
Käytimme hyväksemme lentokentän länsimaista vesivessaa. Paikalla oli myös läheisen lodgen henkilökuntaa ja paikan johtaja. Lodgen ranger lähti meidän mukaan, koska kertoi reitin olevan hankalasti löydettävissä ja ihmetteli, kuinka edes tiedämme paikasta. Me hieman ihmettelimme tätä kommenttia, koska olimme nähneet netissä kuvia rotkosta.
Ajoura oli ihan pusikoitunut ja matkalla ohitimme raunioituneen lodgen. Sen käyttö oli lopetettu joskus 1980-luvulla. Paikka olikin hieman erilainen kuin olimme kuvitelleet. Luulimme pääsevämme rotkon pohjalle, mutta olimmekin sen päällä! Myöhemmin selvisi, ettei rotkon pohjalle pääse kai kuin veneellä. Täällä oli kuulemma ollut joskus vesivoimala (tai ainakin sellainen oli ollut tarkoitus rakentaa). Me olimme paikassa, jossa oli rotkon yli menevä köysirata. Vaunuja oli 2 kpl. Toinen iso moottorikäyttöinen ja toinen käsikäyttöinen, jos konevoima olisi sattunut pettämään. Köysiradan rakentamisen syy oli ollut tavaran- ja ihmisten kuljetuksen helpottaminen.
Itse rotkoa ei täältä kovin hyvin näkynyt. Veden kohina kuului hyvin 100 metriä alempaa. Ranger kertoi, että vesivoimala olisi tarkoitus käynnistää/rakentaa uudestaan vuoden 2013 aikana.
Mukanamme oleva lodgen ranger oli erittäin mukava. Hän keksi, että voimme syödä lounaamme siellä lodgella, jossa hän työskentelee. Ajattelimme, että syömme parkkipaikalla tai jossain sivummalla, mutta hän marssitti meidät suoraan lodgen ravintolaan. Emme sentään jääneet valkoisten pöytäliinojen alueelle vaan menimme suosiolla allasbaarin pöytiin. Paikka on joen varrella kanjonissa ja täällä oli tuskaisen kuuma. Hieman hävetti tulla aivan räjähtäneen näköisenä, hikisenä ja pölyisenä näin luxus-paikkaan. Selvitimme myöhemmin, että hintaluokka tuolla paikalla on yli 700 $ / henkilö / yö.
Mivumo lodge
Lähdimme ajelemaan takaisin leirille ja kysyimme onko reitti sama kuin tullessa. Reitti oli sama ja päätimme pitää kattoluukun kiinni ja ikkunat mahdollisimman vähän auki, jotta säästyisimme tsetseiltä. Tämä taktiikka toimikin melko hyvin.
Palatessamme kävimme vielä katsomassa onko leijonapariskunta vielä paikalla. Sielläpä olivat edelleen ja sama tahti jatkui.
Palasimme leiriin hieman klo 16 jälkeen.
Ajaessamme rotkolle kävi hauska tapaus. Vastamme tuli jeeppi ja kun pysähdyimme vaihtamaan kuulumisia, auton puikoissa olikin Patrickin sisko. Hän oli ollut aikaisemmin riistanvartijana Arushan puistossa, mutta oli halunnut urallaan eteenpäin. Hän oli mennyt töihin johonkin safarifirmaan. Firmalla on toimipaikkoja eripuolilla Tansaniaa ja nyt komennus oli käynyt Selousiin. Hauskinta oli se, että sisarukset eivät tienneet olevansa samassa puistossa.
Patrickin sisko tuli iltapäivällä käymään leirissämme ja he viettivät mukavan kahvihetken. Parin tunnin kuluttua siskon oli lähdettävä, koska pimeä alkoi laskeutua. Patrick ja riistanvartija hakivat vielä kuumilta lähteiltä vettä ja kaikki pääsivät suihkuun.
Illallisen jälkeen menimme aikaisin nukkumaan ja ensi yö on reissun viimeinen yö teltassa. Leijonatkin pysyivät tänä yönä kauempana.
Tässä vielä illan tunnelmia leiriltä
