Blogiin tulossa Tansanian reissujen matkapäiväkirjat ja myös mahdollisesti muidenkin reissujen kuvauksia.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

25.01.2010 Tarangire - Dodoma



25.01.2010 Tarangire - Dodoma

Herätys 5.50 sitten rinkkojen pakkaus ja tänään alkaa pitkän ajon ensimmäinen puolisko. Oppaamme nukkui aamulla pitkään ja olimme jo syöneet aamiaisen kun hän vasta saapui paikalle. 



Todella hyvä, että opas on saanut levättyä, koska päivästä tulee hänelle varmasti rankka. Toisaalta lähtömme tulee tapahtumaan aika myöhään. Aamiainen oli taas hyvä ja sisälsi vesimelonia, nakkeja, papuja, paahtoleipää ja paistettua kananmunaa. Kävimme leirin purun aikana vessassa puiston porteilla ja klo 09.00 auto oli pakattu ja pääsimme matkaan ja sitä sitten riittikin. Tie oli kamalaa soratietä ja töyssyjä riitti. Keskinopeus oli noin 50 km/h ja Dodomaan on kuitenkin matkaa noin 400 km.

Matkalla näimme paljon kyliä ja aika köyhältä kyllä vaikuttaa. Naiset kyntävät peltoja käsin kuokilla ja heillä on vauvat selässä huivissa. Varsinaiset kyntötyöt tehdään yleensä härkävoimalla. Tien varsilla oli myös laumoittain lehmiä ja vuohia ja näitä paimensivat yleensä pienet lapset. En tiedä mitä paikalliset peltoja kuokkivat naiset tuumaisivat jos heille kertoisi, että suomessa on 9 kk palkallinen äitiysloma. Tuskin uskoisivat! Koska on kiire eteenpäin on harmi, että kuvia ei saa otettua.

Matkalla pidimme yhden tauon ja miehillä itsensä helpottaminen tapahtui kätevästi. Maria talsi Mikon saattelemana lannoittamaan maissipeltoa. Eväät söimme baobabin juurella istuen. Matka jatkui ja vihdoin 7 tunnin ajon jälkeen saavuimme Tansanian pääkaupunkiin Dodomaan. Meidät vietiin New Dodoma Hotelliin yöpymään ja hotelli olikin oikein mukava. 




Nyt vuorostaan Marian jalat tuottavat ongelmia. Tsetset ovat purreet niin, että jalat ovat kamalilla rakoilla. Kuumotus, turvotus ja kipu on niin kova, että ensiavuksi tuli jo matkalla otettua kyytabletti. Rakot oli pakko puhkaista, laittaa Basibactia, kääriä jalat sideharsoon ja ottaa lisää kyytabletteja.




Nautimme sisäpihalla allasbaarissa muutamat oluet ja söimme myös illallisen ulkona. 



Tarkoitus oli ottaa jättikatkarapuja, mutta niitä ei kuulemma ollut. Maria söi grillattua kanaa ja ranskalaisia ja Mikko fajitaksen. Alkuun söimme valkosipuli-juustoleipää. Noin klo 22 menimme nukkumaan, koska aamulla on taas aikainen herätys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti