25.06.2012
Selous game reserve, Lake
Tagalala campsite
Herätys 06.30. Vaikka se oli myöhäinen niin Maria oli ihan poikki
edellisen yön takia. Aamulla kun vaihtelimme hyvän huomenen toivotukset
Thomasin ja Ludin kanssa, kuulimme leijonien olleen leirissämme. Siltä se
karjunta kyllä vaikuttikin, paitsi Mikon mielestä :-) Thomas, Patrick ja Ludi
olivat nähneet leijonat, kaksi nuorta urosta. Ne olivat nuuskineet roskia,
karjuneet ja siirtyneet pikkuhiljaa pois leiristä Tagalala järven suuntaan.
Totesimme Thomasille, että hyvä kun meillä on mukana aseistettu riistanvartija.
No ei hänestä kyllä mitään hyötyä ollut nimittäin hän ei ollut kuullut
mitään!!!
Ludi oli kysynyt aamulla riistanvartijalta miten hänen yö oli sujunut ja
oliko hän kuullut mitään erikoista. Ei kuulemma ollut vaan nukkunut hyvin koko
yön. Hieno homma! Aseistettu vartijamme nukkuu kun leijonat pyörivät leirissä
karjuen muutaman metrin päässä hänen teltastaan. Selitys tähän on varmaankin
se, että riistanvartija kuuntelee musiikkia kuulokkeet päässä aina öisin. Tuli
kyllä mieleen, että mistäköhän tässä oikein riistanvartijalle maksamme.
Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Stieglerin rotkoa. Reitti kulki
kiertäen Tagalala järveä ja sen toisella puolella näimme leijonapariskunnan.
Kun pääsimme paikalle, oli jo täysi toiminta käynnissä. Itse akti kesti alle 30
sekuntia. Molemmat ottivat nokoset ja noin 15 minuutin kuluttua sama
toistui.
Jatkoimme matkaa kohti rotkoa ja kävimme matkalla eräällä kukkulalla, jonne
oli haudattu Lizzy Theobald, luonnonsuojelija. Kukkulalta oli myös komeat näköalat Rufiji-joelle.
Ajo rotkolle oli melko tuskallinen kokemus. Tsetsekärpäsiä oli laumoittain
ja ajelu meni pelkästään niiden tappamiseksi. Taukoja ei voinut pitää, koska
pysähtyminen oli mahdotonta. Noin 2 tunnin ajon jälkeen näkyi edessämme lentokenttä
ja avarammat maisemat, joka tietää sitä, että nuo viheliäiset kärpäset eivät
viihdy siellä. Vaihdoimme Mikon kanssa äkkiä lenkkarit jalkaan, mutta puremia
oli tullut jo useita. Kyytabletit ovat tulleet tällä reissulla enemmän kuin
tarpeeseen.
Käytimme hyväksemme lentokentän länsimaista vesivessaa. Paikalla oli myös
läheisen lodgen henkilökuntaa ja paikan johtaja. Lodgen ranger lähti meidän
mukaan, koska kertoi reitin olevan hankalasti löydettävissä ja ihmetteli,
kuinka edes tiedämme paikasta. Me hieman ihmettelimme tätä kommenttia, koska
olimme nähneet netissä kuvia rotkosta.
Ajoura oli ihan pusikoitunut ja matkalla ohitimme raunioituneen lodgen. Sen
käyttö oli lopetettu joskus 1980-luvulla. Paikka olikin hieman erilainen kuin
olimme kuvitelleet. Luulimme pääsevämme rotkon pohjalle, mutta olimmekin sen
päällä! Myöhemmin selvisi, ettei rotkon pohjalle pääse kai kuin veneellä.
Täällä oli kuulemma ollut joskus vesivoimala (tai ainakin sellainen oli ollut
tarkoitus rakentaa). Me olimme paikassa, jossa oli rotkon yli menevä köysirata.
Vaunuja oli 2 kpl. Toinen iso moottorikäyttöinen ja toinen käsikäyttöinen, jos
konevoima olisi sattunut pettämään. Köysiradan rakentamisen syy oli ollut
tavaran- ja ihmisten kuljetuksen helpottaminen.
Itse rotkoa ei täältä kovin hyvin näkynyt. Veden kohina kuului hyvin 100
metriä alempaa. Ranger kertoi, että vesivoimala olisi tarkoitus
käynnistää/rakentaa uudestaan vuoden 2013 aikana.
Mukanamme oleva lodgen ranger oli erittäin mukava. Hän keksi, että voimme
syödä lounaamme siellä lodgella, jossa hän työskentelee. Ajattelimme, että
syömme parkkipaikalla tai jossain sivummalla, mutta hän marssitti meidät
suoraan lodgen ravintolaan. Emme sentään jääneet valkoisten pöytäliinojen
alueelle vaan menimme suosiolla allasbaarin pöytiin. Paikka on joen varrella
kanjonissa ja täällä oli tuskaisen kuuma. Hieman hävetti tulla aivan
räjähtäneen näköisenä, hikisenä ja pölyisenä näin luxus-paikkaan. Selvitimme
myöhemmin, että hintaluokka tuolla paikalla on yli 700 $ / henkilö / yö.
Mivumo lodge
Lähdimme ajelemaan takaisin leirille ja kysyimme onko reitti sama kuin
tullessa. Reitti oli sama ja päätimme pitää kattoluukun kiinni ja ikkunat
mahdollisimman vähän auki, jotta säästyisimme tsetseiltä. Tämä taktiikka
toimikin melko hyvin.
Palatessamme kävimme vielä katsomassa onko leijonapariskunta vielä paikalla.
Sielläpä olivat edelleen ja sama tahti jatkui.
Palasimme leiriin hieman klo 16 jälkeen.
Ajaessamme rotkolle kävi hauska tapaus. Vastamme tuli jeeppi ja kun
pysähdyimme vaihtamaan kuulumisia, auton puikoissa olikin Patrickin sisko. Hän
oli ollut aikaisemmin riistanvartijana Arushan puistossa, mutta oli halunnut
urallaan eteenpäin. Hän oli mennyt töihin johonkin safarifirmaan. Firmalla on
toimipaikkoja eripuolilla Tansaniaa ja nyt komennus oli käynyt Selousiin.
Hauskinta oli se, että sisarukset eivät tienneet olevansa samassa
puistossa.
Patrickin sisko tuli iltapäivällä käymään leirissämme ja he viettivät
mukavan kahvihetken. Parin tunnin kuluttua siskon oli lähdettävä, koska pimeä
alkoi laskeutua. Patrick ja riistanvartija hakivat vielä kuumilta lähteiltä
vettä ja kaikki pääsivät suihkuun.
Illallisen jälkeen menimme aikaisin nukkumaan ja ensi yö on reissun viimeinen
yö teltassa. Leijonatkin pysyivät tänä yönä kauempana.
Tässä vielä illan tunnelmia leiriltä