Blogiin tulossa Tansanian reissujen matkapäiväkirjat ja myös mahdollisesti muidenkin reissujen kuvauksia.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

06.01.2011 Tansania 2011, Helsinki – Kilimanjaro airport



06.01.2011 Tansania 2011, Helsinki – Kilimanjaro airport


Kolmas reissu kohti Tansaniaa on kohta alkamassa. Mikko painui nukkumaan mutta itse en uskalla, koska pelkään, ettemme herää kelloon, joka soi aamuyöllä klo 04. Kulutin aikaa katselemassa lentotietoja ja Kilimanjarolta tuleva kone näyttäisi olevan ajoissa Amsterdamissa. Samoin Helsingin kentällä tuntuu olevan kaikki kunnossa. Herätin Mikon 3 tunnin unien jälkeen ja hän unenpöpperössä oli lähdössä ulkoiluttamaan koiraamme. Koira oli kyllä viety hoitoon jo edellisenä päivänä.

Lennot sujuivat mainiosti ja Amsterdam – Kilimanjaro lennolla oli sen verran tilaa, että meidän viereinen paikka jäi tyhjäksi. Tämä lisäsi matkustusmukavuutta huomattavasti. Kilimanjaron kentällä maahantulomuodollisuudet hoidettiin tällä kerralla hieman poikkeavalla tavalla. Maria komennettiin suoraan laukkuja hakemaan ilman mitään passintarkastusta ja Mikko jäi passien kanssa viisumeita jonottamaan. Yövyimme ensimmäisen yön KIA lodgessa ja kuljetus sinne hoitui hotellin toimesta. Emme jaksaneet syödä illallista ja nautittuamme muutamat paikalliset oluet painuimme nukkumaan kellon ollessa 00.30. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti