Blogiin tulossa Tansanian reissujen matkapäiväkirjat ja myös mahdollisesti muidenkin reissujen kuvauksia.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

09.06.2012 Helsinki - Dar es Salaam

09.06.2012
Helsinki - Dar es Salaam

Dina-koiramme oli viety hoitoon jo eilen ja nyt oli aikaa keskittyä pakkaamiseen, joka sujui jo rutiinilla. Tavaraa saimme mukaamme aika paljon, mutta matkakin tulee olemaan pitkä, noin 3 viikkoa. Matkatavaran painoa lisää kummitytöllemme ja hänen äidilleen tarkoitetut lahjat.

Lento oli Helsingistä Amsterdamiin ja sieltä KLM:n siivin Dar es Salaamiin. Suurin osa porukasta jäi pois Kilimanjaron kentällä, mutta kyllä me jäljelle jääneet noin 20 länkkäriä saatiin Darin kentällä ruuhka aikaiseksi. Nyt viisumia varten tarvittiin sormenjäljet kaikista sormista ja valokuva. Hinta oli onneksi pysynyt samana 50 USD. Kilimanjaron kenttä on paljon suositumpi safarille menijöiden keskuudessa, koska kaikki pohjoisen puistot ovat lähellä. Tästä syystä meidän lentomme Dariin oli yli 200 € halvempi, kuin Kilimanjarolle, vaikka matkaa on vielä tunnin verran sieltä eteenpäin. Ainakin vielä viime kesänä tilanne oli myös se, että Kilimanjaron kentälle suoraan Euroopasta ei lennä kuin KLM.

Luulimme, että kentällä meitä on vastassa vain joku hotellista, mutta vastassa olikin Thomas (leirivastaavamme jo kahdelta edelliseltä reissulta) ja tämän kertainen oppaamme Patrick. Olimme erittäin ilahtuneita nähdessämme heitä.

Hotellinamme oli Landmark ja se näytti ulospäin ihan komealta. Huone oli sitten vähän vaatimattomampi, mutta ihan siisti. Kävimme hotellin baarissa ottamassa kahdet oluet ja yhdet olisimme halunneet huoneeseen, mutta emme jostain syystä saaneet itseämme ymmärretyksi. Eipä tuo haitannut! Huoneen valo- ja ilmastointilaitteet olivat omituiset. Jotta kattotuuletin pyöri piti laitaa eteisen valot päälle. Jos piti vain lukuvaloa tuuletin sammui. Olimme niin väsyneitä, että valot eivät haitanneet. Kello oli jo 24 ja herätys aamulla kello 07.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti